Elinan koissut, Agri ja Kössi♥
lauantai 27. syyskuuta 2014
torstai 25. syyskuuta 2014
Fiilings
Pari päivää sitten mä tunsin epätoivoa. Tunsin, että en oo riittävän hyvä. Mä haluan olla hyvä. Miksen mä vaan voi olla hyvä? Tiedän, että kaikki ei voi olla hyviä joka asiassa. Silti se turhauttaa.
Mä istun kotona sohvalla viltin alla kirjottamassa tätä. Mä juon jo toista kuppia teetä tälle päivälle. Niin kuin aina. Oon pessyt kaikki meikit pois koulun jälkeen. Mun iho näyttää kauheelta, mietin. Oon laittanut mun hiukset sotkunutturalle niiden likaisuuden takia. Kuuntelen The Vampsin uutta biisiä, joka jää soimaan päähän. Siitä tulee hyvä fiilis. Laulan mukana surkealla laulu äänelläni. Nauran itelleni, miten tyhmältä kuulostan. Ja näytänkin ihan petolinnunperseeltä. Lisää naurua. Mun onneksi mä osaan ottaa elämän kuitenki aika helposti. Mä en oikeestaan edes muista, koska viimeksi olisin itkenyt jonkun vakavan asian takia. Kai se on hyvä. Tai sitten ei. Pitää osata myös näyttää ne huonot puolet ja päivät, sekä vuodattaa joskus. Kyllähän mä itken. Joskus useamminkin, mutta vaan jonkun turhan takia. Vaikka maailmassahan ei oo olemassa turhia asioita, jos oikeen aattelee.
Mun pitää kaivaa viimekesän(2013) kuvat Italiasta maantiedon tunnille. Muista, muista, muista.
Mistähän mä pöffään tähän postaukseen kuvat. No kyllä mä keksin. Selaan vähän vanhempia kuvia läpi. Mun lukijoista on poistunut yks. Mietin, että miks. Mikä mussa on vikana. Mutta pitää osata mennä tällästen pienien juttujen yli.
Päässä lyö tyhjää. Ei vaan mullahan on koe maanantaina. Pitäis alottaa lukeen. En kuitenkaan pysty siihen, ennen kuin vasta sunnuntai-iltana itkupotkuraivarin ja väsymyksen kanssa. Tää on niin ennalta-arvattavaa mun kohdalla.
Mua ärsyttää, kun joku hakee omalla epäonnistumisella huomiota. Se välillä jopa säälittää mua. Pitäis osata hakea sitä huomiota jollain muulla tavalla tai sitten ei ollenkaan.
Äskeiset asiat pyörii nyt mun mielessä. At the moment.
lauantai 20. syyskuuta 2014
SUKLAA ON SALAATTIA
Torstaina oltiin äitin kanssa Vaasassa Hemgårdenilla maistelemassa erilaisia suklaita. Esittelijä kertoi kaakaopuiden historiasta ja biologiasta. Saatiin myös kuulla suklaan valmistus vaihe vaiheelta. Mä tajusin, että vaikka suklaassa sokerin prosentti vähenee, se ei tarkota sen olevan kauheen pahaa tai liian tummaa. Niitä on niin paljon erilaisia! Itse tykkään näistä Fazerin perus tummistasuklaista, mutta noi Kolumbialaiset ja Ranskalaiset suklaat jotenki avas mulle, miten paljon oikeesti maailmassa on hyviä suklaita, tummuudesta riippumatta:D Suklaa on kuulemma "terveellistä" jos sitä syö sopivissa määrin. Toihan sopii mulle paremmin kuin hyvin. Saatiin kans maistaa noiden itse tekemiä tryffeleitä ja konvehteja, niin hyviä! Ostettiin paria eri sorttia niiden tryffeleitä kotiinkin♥
Tunnisteet:
photographing
torstai 18. syyskuuta 2014
" You spend your whole life stuck in the labyrinth,
thinking about how you'll escape one day,
and how awesome it will be,
and imagining that future keeps you going,
but you never do it.
You just use the future to escape the present."
- John Green, Looking for Alaska
maanantai 15. syyskuuta 2014
Faktoja
Instagramissa ootte varmaan nähneet tälläsen haasteen menossa, että "20 faktaa" itsestäs.
Mut haastettiin tähän (kiitos Essi </3), mutta aattelin toteuttaa tän täällä blogin puolella.
Mut haastettiin tähän (kiitos Essi </3), mutta aattelin toteuttaa tän täällä blogin puolella.
Faktoja on vähän enemmän, kuin haasteessa pitäisi ja ne on nyt vähän semmosia erikoisempia,
mutta eipä luulis ketään haittaavan. :D Alotetaan!
mutta eipä luulis ketään haittaavan. :D Alotetaan!
1. Asun Seinäjoella ja Isossakyrössä.
2. Rakastan jääkiekkoa ja oon muutenkin tosi kova penkkiurheilija lajissa kuin lajissa.
3. Tykkään koirista paljon ja haluisin oman koiran.
4. Joskus saatan pestä hampaat jopa kolme kertaa päivässä.
5.Suklaata vois syödä A I N A.
6. Mulla on paljon iihania kavereita ja ystäviä♥
7.Rakastan eri kieliä ja kulttuureja.
8. Yleensä en lue paljon kokeisiin, mutta en oo koskaan saanut numeroa, joka olis alle 8.
9.Haluaisin matkustaa maailman ympäri.
10. Tykkään kävellä ja kuvata luonnossa.
11.Rakastan ruokaa ja mulla on aina nälkä:D
12.Kesällä rusketun tosi helposti, enkä oikeen koskaan pala.
13.Mulla on melkein 70 kynsilakkaa ja tykkään lakkailla aina kaikilla hassuilla väreillä mun kynsiä.
14.Kuuntelen paljon musiikkia.
15.Pudottelen ja hukkaan kaikki mun tavarat.
16.En tajua meikkaamisesta mitään.
17.Haluaisin muuttaa joskus tulevaisuudessa ulkomaille.
18.Nauran aina ihan liikaa ja mulla on kauhee "noitanauru" :D
19.Mä en OIKEESTI pysty olla rasvaamatta mun käsiä kokoajan.
20.Mua ärsyttää kaikki feikattu. Aitous on kaunista♥
21.Rakastan vettä ja uimista.
22. Mä tykkään lukemisesta ja oikeestaan luen aika paljon kirjoja.
23.Oon oikeesti aika herkkä ihminen, vaikka en pakosta näytä sitä ulospäin.
24. Mun henkinen ikä on varmaan eskarilaisen tasolla.
25.Vaikka mä aina We♥It:ssa tykkäilen kaikista kuvista,
niin mä en oikeesti tykkää puolestakaan niistä.
niin mä en oikeesti tykkää puolestakaan niistä.
Tunnisteet:
me
torstai 11. syyskuuta 2014
NEWS
Löysin tälläsen ihanan perus/juhlllisen Makeup storen luomivärin Kicksistä hintaan 11,50 (norm. 16,50)
Ja Kicksistä myös meikkisiveltimien puhdistusspray hintaan 6,95
Oon Youtubessa nähnyt kaikkien ulkomaalaisten kauneusbloggareiden hehkuttavan näitä Anastasian tuotteita. Suomestahan näitä ei aikasemmin saanut, ennenkuin näin Kicksin lehdestä, että heille oli kyseistä merkkiä saapunut. Riemuissani ja kiljuen (heti Vaasaan päästyäni) juoksin Kicksiin ja nappasin viimeisen Brow Wiz:in mediumin värisenä. Hintaa tällä oli muistaakseni noin 23 euroa ja tähän asti on ollut aivan mahtava tuote!
Viimeisenä Cubuksesta aivan ihanan lämmin kaulahuivi♥ Tais tämä kahdellakympillä sieltä mukaan lähteä.
Nähdään taas pian:-)
Tunnisteet:
photographing
,
shopping
sunnuntai 7. syyskuuta 2014
Meidän avaruus on tässä, vaikka hiffaa muut ei
//
Mä vähä aattelin tehdä noin kolme postausta viikkoon. Yksi niistä olisi vähän pidempi ja muut vähän sellasia pienempiä. ☺ Oisko jollain mielipidettä tähän?
Muistakaa olla aitoja, koska sitä arvostetaan.
Heippa♥
Tunnisteet:
me
,
nature
,
photographing
Tilaa:
Blogitekstit
(
Atom
)