Fiilings

Pari päivää sitten mä tunsin epätoivoa. Tunsin, että en oo riittävän hyvä. Mä haluan olla hyvä. Miksen mä vaan voi olla hyvä? Tiedän, että kaikki ei voi olla hyviä joka asiassa. Silti se turhauttaa. 

Mä istun kotona sohvalla viltin alla kirjottamassa tätä. Mä juon jo toista kuppia teetä tälle päivälle. Niin kuin aina. Oon pessyt kaikki meikit pois koulun jälkeen. Mun iho näyttää kauheelta, mietin. Oon laittanut mun hiukset sotkunutturalle niiden likaisuuden takia. Kuuntelen The Vampsin uutta biisiä, joka jää soimaan päähän. Siitä tulee hyvä fiilis. Laulan mukana surkealla laulu äänelläni. Nauran itelleni, miten tyhmältä kuulostan. Ja näytänkin ihan petolinnunperseeltä. Lisää naurua. Mun onneksi mä osaan ottaa elämän kuitenki aika helposti. Mä en oikeestaan edes muista, koska viimeksi olisin itkenyt jonkun vakavan asian takia. Kai se on hyvä. Tai sitten ei. Pitää osata myös näyttää ne huonot puolet ja päivät, sekä vuodattaa joskus. Kyllähän mä itken. Joskus useamminkin, mutta vaan jonkun turhan takia. Vaikka maailmassahan ei oo olemassa turhia asioita, jos oikeen aattelee. 

Mun pitää kaivaa viimekesän(2013) kuvat Italiasta maantiedon tunnille. Muista, muista, muista.

Mistähän mä pöffään tähän postaukseen kuvat. No kyllä mä keksin. Selaan vähän vanhempia kuvia läpi. Mun lukijoista on poistunut yks. Mietin, että miks. Mikä mussa on vikana. Mutta pitää osata mennä tällästen pienien juttujen yli.

Päässä lyö tyhjää. Ei vaan mullahan on koe maanantaina. Pitäis alottaa lukeen. En kuitenkaan pysty siihen, ennen kuin vasta sunnuntai-iltana itkupotkuraivarin ja väsymyksen kanssa. Tää on niin ennalta-arvattavaa mun kohdalla.

Mua ärsyttää, kun joku hakee omalla epäonnistumisella huomiota. Se välillä jopa säälittää mua. Pitäis osata hakea sitä huomiota jollain muulla tavalla tai sitten ei ollenkaan. 

Äskeiset asiat pyörii nyt mun mielessä. At the moment.